Oli kyse sitten pidemmästä lomamatkasta ulkomaille tai lyhyestä kotimaanmatkasta toiselle paikkakunnalle, on sopivan hotellin löytäminen avain onnistuneeseen lomaan. Hotelleja käytetään paitsi lomailemiseen, myös työmatkoihin. Tarpeita on yhtä monia, kuin on yöpyjiäkin. Hotelli kannattaakin valita erityisesti omia tarpeita vastaavaksi. Omat tarpeet saattavat usein olla isompaa budjettia vaativia ja unelmien lomaa varten voi hakea vaivattomasti lisärahoitusta osoitteesta Freedomrahoitus.fi Hotellien vertailussa on hyvä ottaa huomioon muutama tekijä ja pohtia niiden merkitystä oman lomasi onnistumisen kannalta. Mitä nämä tekijät sitten ovat ja miten ne vaikuttavat?
Hinnoittelu ja tähdet
Hotellin valintaan ehdottomasti eniten vaikuttaa hinta. Hotellia varatessa ilmoitetaan hinta useimmiten per yö ja per henkilö. Monissa matkakohteissa vaihtoehtoja löytyy useammasta eri hintaluokasta ja hotelli tuleekin valita omaan budjettiin sopivaksi. Useimmiten hotellien hinnoittelussa näkyy hotellin laatu ja sen tarjoamat palvelut. Kokonaiskustannuksiin voi vaikuttaa myös esimerkiksi huoneen hintaan sisältyvä aamupala tai muut palvelumaksut, jotka kannattaa ottaa huomioon. Hinnoittelu ei kuitenkaan käy aina yhteen hotellin laadun kanssa ja tästä syystä suosittelemme etsimään yöpyjien kokemuksia niistä hotelleista, jotka vertailun alla ovat. Vertailua helpoittaa hotellien tähtiluokitukset, joihin ei kannata kuitenkaan aina täysin luottaa. Tähtiluokitusten luokittavuutta tarkastellut Yle kirjoittaa, että esimerkiksi Suomesta puuttuu täysin virallinen tähtiluokitusjärjestelmä. Monet muut Euroopan maat ovat puolestaan osa laajempaa Eurooppalaista tähtiluokitusjärjestelmää, Hotrecia. Toisissa maissa on puolestaan käytössä maan oma virallinen tähtiluokitus. Kansainvälisen tähtiluokituksen järjestelmää on pyritty saamaan myös Suomeen usean eri tahon kuten Matkailun edistämiskeskuksen ja Suomen Matkatoimistojen liiton toimesta. Toistaiseksi kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että Suomessa virallista järjestelmää ei ole vielä käytössä.
Sijainti ja palvelut
Matkan tarkoituksesta riippuen sijainti on hinnan rinnalla yksi tärkeimmistä tekijöistä hotellia valittaessa. Sijainnin perusteella määrittyy se, minkälaisia palveluita lähellänne on ja minkälaiset kulkuyhteydet hotellilta löytyy. Hotelliin sijainti kannattaa tarkistaa etukäteen. Suositeltavaa on myös tarkistaa yhteys esimerkiksi lentokentälle tai rautatieasemalle, sen mukaan kuinka kohteeseen saavutaan. Hotellin sijaintia kannattaa myös miettiä siltä kannalta, minkälaisia palveluita loman aikana haluaa käyttää. Huomioon voi ottaa esimerkiksi lähellä sijaitsevat ravintolat ja kaupat. Monissa isommissa kaupungeissa ei ole mahdollista tai edes kannattavaa valita hotellia kuitenkaan aivan keskustasta, vaikka palvelut olisivatkin silloin helposti ja nopeasti saatavilla. Hotelliyön voi saada huomattavasti huokeampaan hintaan tai rahoille parempaa vastinetta, kun siirtyy hieman etäämmäksi keskustasta. Mikäli valitset yöpyä kaueampana keskustasta, kannattaa ennen hotellin varaamista tarkistaa kulkuyhteydet paikkoihin, jossa olet ajatellut käydä matkan aikana.
Hotellin valitseminen lähtee liikkeelle omien tarpeiden ja lomamatkan tavoitteiden kartoittamisesta. Hotelli kannattaa valita niiden mukaisesti, jotta matkasta saadaan mahdollisimman onnistunut. Hotelleja on moneen eri lähtöön. Niiden tarjoamat palvelut ja tyyli vaihtelevat ja hotelliin kannattaa tutustua huolella ennen varaamista. Kuten sanottu, hotellien vertailussa suositellaan huomiomaan myös käyttäjien kirjoittamat kokemukset. Usein kokemukset kertovat vähintään yhtä paljon kuin esimerkiksi hotellin omat sivustot. Kun matkakohteen hotellit on kartoitettu ja vertailtu, sekä löydetty se täydellinen hotelli, puuttuu enää vain hotellin varaaminen. Hotellin varaaminen käy nykyään helposti verkossa ja olet valmis matkaan!