Moni voi mielessään jo suunnitella seuraavaa lomamatkaa. Mikäpä olisikaan houkuttelevampaa kuin suunnata ihastelemaan nähtävyyksiä uuteen maahan, tai jopa kokonaan uuteen maanosaan. Mitä siellä voisi oppia paikallisten tavoista ja kulttuurista?
Monella voi kuitenkin jäädä matka tekemättä siinä vaiheessa, kun matkaa alkaa käytännössä toteuttamaan. Hotellien hintataso onkin ehkä huomattavasti korkeampi, mitä oli ensialkuun ajatellut. Olisiko hotellimajoituksesta mahdollista kenties säästää? Mistä voisi tinkiä, ja mistä löytyvät edullisimmat majoitukset.
Kerromme tässä artikkelissa parhaat neuvot hotellimajoituksen varaamiseen, ja vinkkejä asioissa joissa voit helposti säästää pitkän pennin. Et joudu välttämättä tinkimään juuri mistään, kunhan vain tiedät millaista majoitusta etsit. Lue siis rohkeasti eteenpäin ja ota hyvät säästövinkit talteen.
Hotellin sijainti
Jos varaa itselleen hotellin suoraan suurkaupungin keskustasta, voi olla varma että hintaa kertyy melkoisen paljon. Tässä pätee yleensä kysynnän ja tarjonnan laki. Aivan ydinkeskustassa olevat hotellit voivat pitää huomattavasti korkeampia hintoja ja silti niissä riittää asiakkaita.
Kannattaako hotelli sitten varata jostain hieman syrjempää, vai hankaloittaako tämä loman viettoa? Varsinkin jos olet matkalla jossain suurkaupungissa, siellä on yleensä hyvin toimiva joukkoliikenne, jolla pääset nopeasti ja edullisesti paikasta toiseen. Tällöin hieman etäämmällä oleva hotellikaan ei ole haitaksi, vaan pääset muutamassa minuutissa kaupungin keskustaan joko metrolla tai raitiovaunulla.
Kun varaat hotellin hieman kauempaa kaupungin keskustasta, voi hintataso pudota jo hyvinkin paljon. Jos keskustassa hotelliyö maksaa vaikkapa 200 euroa, voit saada 100 eurolla ihan mukavan hotellihuoneen muutaman kilometrin päässä keskustasta. Kun vielä hankit itsellesi vaikkapa 3 päivän loman ajaksi joukkoliikenteen kortin, sen hinta voi olla esimerkiksi 15-20 euroa. Säästöä kertyy yllättävän nopeasti.
Kun varaa hotellia muualta kuin kaupungin keskustasta, kannattaa pitää mielessä, että kaikki laitakaupungin alueet eivät välttämättä ole hyvässä maineessa. Kannattaa siis välttää joitain kaupunginosia, jos jo etukäteen on tiedossa, että siellä voi esiintyä levottomuuksia.
Palvelutaso
Kun varaa itselleen hotellia, voi olla hyvä kysyä itseltään mitä palveluja ja mukavuuksia hotellilta haluaa. Jos aiot viettää pääosan lomastasi hotellilla, voi olla hyvä panostaa laatuun. Hotellissa voi olla vaikkapa hieno kylpyläosasto, jossa aiot viettää aikaasi, tai upeita ravintoloita, joissa viihdyt iltaisin. Jos taas tarkoitus on käytännössä vain käydä nukkumassa hotellilla, ja lähteä heti seuraavana päivänä tutkimaan kaupunkia ja nähtävyyksiä, voi olla hyvä hieman tinkiä hotellin laadusta.
Huone perusvarustuksella riittää yleensä nukkumiseen ja peseytymiseen. Tällöin et tarvitse kaikista hienoimpia mukavuuksia, kuten lukuisat kanavat televisiossa tai peiliset liukuovet, hierovaa poreammetta tai ympärivuorokautista huonepalvelua. Siinä voi säästää mukavasti, kun ei ota ihan kaikista parasta hotellia, vaan tyytyy niin sanotusti perustasoon. Monelle matkailijalle hotelli on kuitenkin juuri peseytymistä ja nukkumista varten, ja päivät vietetään yleensä jossain muualla.
Monet hotellit myös perivät erillistä maksua joistain palveluista, joten kannattaa miettiä mitä palveluja tulet tarvitsemaan reissullasi. Jos aamupalan hinta on hotellissa kallis, kannattaa miettiä, josko sen voisi valmistaa itse? Tai hakea jostain kahviosta, jossa hintataso on alhaisempi. On monia keinoja, miten hotellimajoituksessa voi säästää, eikä silti tarvitse tinkiä aivan kaikesta.