Monet suositut suuret hotellit ovat muodostaneet tunnettuja hotelliketjuja, jotka ovat tunnettuja ympäri maailman.

HIlton oli ensimmäinen koko USA:n kattava ketju

Kukapa ei olisi kuullut Hilton hotelleista, sillä luksukseen viittava nimi on tunnettu ympäri maailman. Hilton Hotelsin perusti Conrad Hilton. Ensimmäinen Hilton avattiin Texasiin ja nykyään niitä on löydettävissä myös Suomesta kolme kappaletta, joista kaksi sijaitsee Helsingissä ja yksi lentokentällä. Hilton on erityisesti liikematkailijoiden suosiossa ja ketju ja se on tunnettu hyvistä palveluistaan. Hiltonin suku on tunnettu myös muista oloista, kuten Conrad Hilton lastenlasten Paris ja Nicky Hiltonin kohujulkisuudesta.

Scandic on pohjoismaalaisten suosiossa

Scandic Hotels Oy toimii kuudessa eri maassa ja se on alun perin ruotsalainen ketju, jonka toimitusjohtajana toimii Frank Fiskers. Scandic Hotelleja on kaikissa Pohjoismaissa, jonka lisäksi niitä löytyy Belgiasta, Saksasta ja Puolasta. Scandic on tunnettu laadusta, mutta se on toisaalta melko kohtuuhintainen ja sopii myös keskitason budjetin matkailijoille. Ketjulla on yli 250 hotellia eri maissa. Scandic osti hiljattain Suomessa myös Cumulus hotellit, ja laajensi toimintaansa niihin.

Holiday Inn toimii lähes kaikilla mantereilla

Holiday Inn on alunperin yhdysvaltalainen ketju, joka on laajentanut toimintaansa Yhdysvaltojen lisäksi Eurooppaan, Lähi-Itään, Afrikkaan ja Aasiaan. Se on yksi maailman laajimmista hotelliketjuista. Ensimmäinen Holiday Inn hotelli perustettiin Memphisiin, Texasiin vuonna 1952. Hotellin perusti Kemmons Wilson, joka oli pettynyt niin sanottujen tienvarsimotelleiden huonoon laatuun ja halusi tarjota asiakkaille parempaa majoitusta.

Radisson Hotel Group omistaa yli 1400 hotellia

Radissonin hotelleja voi löytää jopa 114 maasta ja näin ollen se on yksi maalman laajimpia ketjuja. Se on samalla myös yksi maailman suosituimmista hotelliketjuista. Suomessa Radisson Group hotelleja voi löytää ainakin Helsingistä. Radissonin brändit jaetaan useampaan osaan, joihin kuuluvat muun muassa Radisson Blu ja Radisson Red.

Four Seasons on luksushotelliketju

Four Seasons on kansainvälinen luksushotelliketju. Sen alkuperäinen pääkonttori on Ontariossa, Kandassa. Four Seasons on tunnettu moninaisista palveluistaan ja melko kalliista hinnoistaan. Hotellin perusti kanadalainen Isadore Sharp 1960-luvulla, ja Four Seasons hotelleita on 46 maassa.

Author kaisa
Published
Categories Hotellit
youplay