Hotellit ovat toisaalta hyvin samanlaisia ja toisaalta taas täysin erilaisia. Hotelleissa löytyy eroja muun muassa arkkitehtuurin, palvelujen, sijainnin ja henkilökunnan ammattitaidon ja palvelualttiuden suhteen.

Moni miettii lomallaan kuinka löytää itselleen sopiva hotelli, eikä vastaus tähän kysymykseen ole aivan yksinkertainen. Hyvin paljon riippuu siitä, mitä asiakas lomaltaan ja hotelliltaan toivoo.

Hotellia ei kannata ajatella ainoastaan yöpymispaikkana, sillä se voi tarjota paljon muutakin. Jos valitsee hotellin, jossa on runsaasti erilaisia palveluita saatavilla ja lomalla on aikaa, kannattaa käyttää hetki viettäen aikaa hotellilla.

Asiakas voi vaikka nauttia aamiaisen vuoteessa ja viettää sen jälkeen aikaa uima-altaalla nauttien uimisesta, lomasta ja lämmöstä.

Matkan tarkoitus on rentoutua

Jos matkan yksi tavoite on rentoutua nukkumalla pitkään ja syömällä hyvin, niin kannattaa valita melko tasokas hotelli. Sijainti on myös usein tärkeä, sillä jos haluaa ottaa lomalla rennosti, on kaiken tärkeän hyvä olla lyhyen matkan päässä. Kävellen voi nauttia paikallisista nähtävyyksistä ja säästää samalla rahaa taksien ja julkisen liikenteen suhteen, myös kaikki ruuhkissa odottelu jää omalta kohdalta silloin pois. Lomalla aikataululla ei ole mitään merkitystä, vaan kaiken pitää tapahtua kiireettömästi ja stressittömästi. Vaihtoehtoisesti jotkin haluavat rentoutua kaikesta ja kulkea matkat esimerkiksi vuokra-autolla. Kaukana kaupungista sijaitsevissa hotelleissa mukavuuksien merkitys korostuu.

Rentoutumismatkalla on hyvä myös, jos hotellilla on saatavilla erilaisia kylpylä- tai hierontapalveluita. Jos jonakin aamuina ei huvita nousta sängystä tai lähteä hotellilta, voi tunnelmasta nauttia hotellin tiloissa esimerkiksi syväpuhdistavassa mutakylvyssä tai vaikka höyrysaunassa. Hotellin mukavuuksien on tärkeä ulottua myös huoneeseen, sillä rentoutuminen ei voi olla täydellistä ilman mukavaa sänkyä, hyviä yöunia ja lämmintä suihkua.

Aktiivilomailijan kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin asiohin hotellissa

Loman aikana aktiivisesti liikkuva ja nähtävyyksiin tutustuva tarvitsee hotellin, josta on hyvät yhteydet kaikkialle. Sijainti on tärkeä, sillä aikaa ei silloin tarvitse käyttää siirtymiseen paikasta toiseen. Toinen aktiivisille matkailijoille usein hieman unohduksiin jäävä asia on mukava sänky, jossa nukkuu kunnon yöunet. Seuraavana päivänä jaksaa taas mennä ja tulla, kun takana on hyvin nukuttu yö. Hotelliaamiainen on mukava tapa säästää aikaa, silloin ei tarvitse erikseen etsiä aamiaispaikkaa. Hotellilla saa yleensä syödä melko runsaasti, joten monipuolisen ja terveellisen aamiaisen voimin jaksaa helposti aina lounasaikaan asti. Aktiivilomailija haluaa siis harrastaa myös lomaillessaan ja siksi aktiivilomailijaa varten kehitellään jatkuvasti erilaisia matkapaketteja erilaisten aktiiviteettien ympärille.Tarjolla on vaikka mitä, eli maalausta, maastopyräilyä, joogaa, tanssia, kokkauskursseja, retkiä luontoon, kielten opiskelua tai hyvään oloon tähtäämisestä ja oman itsensä tutkistelua.

Työmatkailija tarvitsee hyvät nettiyhteydet

Työmatkailija joutuu todennäköisesti lomallakin tekemään jonkin verran etätöitä tietokoneella, joten huoneessa on välttämätöntä olla toimiva nettiyhteys, oli se sitten ilmainen tai maksullinen. Työmatkailija tarvitsee usein myös hyvät tilat, jossa työskentelee, sillä sängyllä kannettavantietokoneen kanssa istuminen aiheuttaa nopeasti kipeän niskan. Työmatkalla myös hotellin ravintola hyödyttää melkoisesti, sillä usein matkalla ollaan melko kiireisiä, eikä energiaa jaksa kuluttaa hyvän ravintolan etsimiseen. Loma on kuitenkin aina varattu tarvittavien voimien keräämiseen, jotta jaksaa niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Toiset saavat voimaa levosta ja hyvän kirjan lukemisesta, kun taas toiset saavat lisää energiaa aktiivisesta harrastamisesta myös loman aikana.

Author kaisa
Published
Categories Majoitusvinkit