Moni käyttää matkustaessaan erilaisia hotellien hakusivustoja.

Tämä on järkevä keino hintavertailuun, ja mahdollistaa usein myös muiden asiakkaiden kokemusten lukemisen hotellista. Hotellien hakusivustot tarjoavat erilaisia suodattamia, jolla asiakas voi valita hotelleja muun muassa läheltä omaa suosikkikohdettaan tai mahdollisimman pienen etäisyyden päässä keskustasta.

Suhtaudu varauksella hakusivustoihin

Hakusivustot ovat melko toimiva ratkaisu, mutta niihin kannattaa kuitenkin suhtautua pienellä varauksella. Monet näistä sivustoista nimittäin saavat usein hotelleilta palkkioita esimerkiksi siitä, että asettavat kyseisen hotellin hakuehtojensa ensisijaiseksi valinnaksi. On myös tavattu tapauksia, jossa hotelli on palkannut arvostelijoita kirjoittamaan hotellista hyviä arvosteluja, joka nostaa hotellin tähtiluoktusta. Hieman härskimmissä tapauksissa on myös yritetty vähentää kilpailua palkkaamalla samojan kirjoittajia haukkumaan lähialueen muita hotelleja. Tähtiluokituksia katoessaan kannattaa siis pitää mielessä, että arviot ovat aina suuntaa antavia ja netissä henkilöllisyydet eivät aina välttämättä pidä paikkaansa.

Toisaalta, jos joku hotelli on saanut erityisen monipuolisesti hyviä tai huonoja arvioita, näin usein myös on asian laita. Erityisesti siisteyden suhteen kannattaa kiinnittää huomiota asiakkaiden kuviin ja arvosteluihin, sillä ne saattavat kertoa hyvinkin paljon. Ystäväporukalla matkaileva ryhmä ja yksittäinen työmatkaaja eivät välttämättä hae matkaltaan ja majoittumiseltaan samankaltaisia ominaisuuksia, ja siksi onkin hyvä pitää myös mielessä oman matkansa tarkoitus etsiessään sopivaa hotellihuonetta.

Miten hakusivustoja käytetään?

Hakuvsivustoja on useita erilaisia, ja kannattaa vierailla niistä monella, löytääkseen sopivan hotellin itselleen. Monet sivustot saattavat myös tarjota eri hintoja samoille hotelleille, joten jos metsästää halpaa hintaa, on suositeltavaa vierailla ainakin kahdella eri hakusivustolla. Suosituimmat hotellit ovat usein löydettävissä niistä kaikista. Erityisesti jos tietää jo ennakolta suosikkihotellinsa nimen, voi sen laittaa suoraan hakukenttään muutamalla eri hakusivustolla ja etsiä näin kaikkein halvinta hintaa.

Monet suosivat tiettyjä hakusivustoja ja hintojen lisäksi usein merkittävin tekijä onkin käyttömukavuus. Tietysti myös osa sivustoista tarjoaa mahdollisuuden kirjautua sivuilleen jäseniksi ja hotellivaraukset keskittämällä voi saada etuja, kuten ilmaisia öitä hotellissa tai muita hyviä alennuksia.

Osa sivustoista tarjoaa jäsenilleen niin sanottuja kampanjaetuja, tai salaisia hintoja, jotka eivät ole saatavilla muuten kuin sivulle kirjauduttaessa.

Mikä sivusto kannattaa valita?

Kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä käyttäjät ovat erilaisia tarpeidensa suhteen. Monet sivustot ovat melko samanlaisia, mutta osa toimii laajemmin esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuden myös lentojen varaukseen tai autonvuokraukseen. Jos siis haluaa tehdä kaiken kerralla, kannattaa hyödyntää tätä kätevää ominaisuutta.

Harvemmin lomaileva ei välttämättä tarvitse edes minkäänlaisia tunnuksia sivustoille, mutta ei niistä toisaalta mitään haittaakaan ole. Jokainen käyttäjä päättää kokemuksensa perusteella, minkälainen sivusto on hotellihuoneen varausta tehdessä itselle se parhain. On loman tarkoitus sitten nauttia uimarannalla aurinkoa ja uida helmeilevän sinisessä meressä, tai viettää aktiivinen kaupunkiloma, sivustoilta löytyy itselle varmasti se oikea hotelli palveluineen.

Author kaisa
Published
Categories Majoitusvinkit